×

Change Language

FI EN SV
×
×

Radonmittaus yksityisasiakkaille

 

Radon on hajuton, mauton ja väritön radioaktiivinen kaasu. Radonia sisäilmassa ei voi mitenkään aistia. Sen pitoisuus selviää ainoastaan mittaamalla. 

Virallinen pitkäaikaismittaus suoritetaan Säteilyturvakeskuksen (STUK) hyväksymällä radonmittauspurkilla vähintään kahden kuukauden ajan, aikavälillä 1.11 – 30.4. Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeen mukaan asunnon radonmittaus tehdään kahdella mittauspurkilla, jotta saadaan kattava arvio radonaltistuksesta. Pienissä asunnoissa radonmittaus voidaan suorittaa yhdellä mittauspurkilla. Radonmittaus suositellaan tehtävän 5 vuoden välein. 

Mittauspurkit tulisi sijoittaa kahden alimman asuinkerroksen tiloihin, joissa oleskellaan eniten (esim. makuuhuone, olohuone) noin metrin korkeuteen lattiasta. Yksikerroksisissa rakennuksissa mittauspurkit sijoitetaan eri puolille taloa. Radonmittarimme ovat asennusvapaita, jonka voi helposti kiinnittää esim. lamppuun tai portaikkoon.

 

Radonmittauspaketti sisältää yhden tai useamman mittauspurkin, selkeät ja helpot ohjeet, ilmatiiviit palautuspussit sekä palautustunnuksen, jolla purkit toimitetaan veloituksetta laboratorioon analysoitavaksi. Radonmittauspurkki on ISO 17025 akkreditoitu ja se analysoidaan laboratoriossa erittäin tarkoin tutkimusmenetelmin, joka takaa luotettavan mittaustuloksen. Kirjallinen mittausraportti toimitetaan sinulle postitse noin 4 viikon kuluessa, mittauspurkkien palautuksesta. Mittarit säilyvät käyttökelpoisina avaamattomassa ilmatiiviissä pakkauksessa noin kuusi kuukautta.

Tilaa pitkäaikainen radonmittaus kätevästi alla olevalla tilauslomakkeella tai tekstiviestillä.

Varmista kotisi radonpitoisuus helposti ja markkinoiden edullisimpaan hintaan alk. 38€ (sis. 24% alv)

Toimituksessa on mukana lasku. Hintaan sisältyy käsittely- sekä toimituskulut. 

 

 

 

Tilaa virallinen radonmittaus

Tekstiviestitilaus 

 

1kpl, virallinen radonmittauspurkki. Radontutkimuspaketti tekstiviestillä hintaan 38€ (sis. 24% alv).

(Toimituksessa on mukana lasku. Hintaan sisältyy käsittely- sekä toimituskulut. Soveltuu alle 80m2 huoneistoihin) 

 

2kpl, viralliset radonmittauspurkit. Radontutkimuspaketti tekstiviestillä hintaan 76€ (sis. 24% alv).

(Toimituksessa on mukana lasku. Hintaan sisältyy käsittely- sekä toimituskulut. Soveltuu n.80-150m2 asuntoihin) 

 

3kpl, viralliset radonmittauspurkit. Radontutkimuspaketti tekstiviestillä hintaan 114€ (sis. 24% alv).

(Toimituksessa on mukana lasku. Hintaan sisältyy käsittely- sekä toimituskulut. Soveltuu yli 150m2 asuntoihin) 

 

 

Asiakaslähtöisyys

Yksilöllisyys, asiantuntevuus, luotettavuus

Kehittyminen

Ennakoivuus, dynaamisuus, jatkuva oppiminen

Vastuullisuus

Kunnioitus, eettisyys, yhteiskunta

Lähetä tiedustelu

RadonWay radonkorjaukset

Radonova STUK Hyväksytyt radonmittaukset Tilaajavastuu AAA Luotettava kumppani ERA Sisäilmayhdistys kannattajajäsen Radontalkoot Suomen Vahvimmat Suomalaista palvelua